Maatila suurella sydämellä

Hyvää kuluvaa vuotta 2022 !
Viikolle 13/2022 varattavissa karitsan lihaa tuoreena. Tilan ihania uniikkeja kainuunharmaan aitoja taljoja on nyt myös myös hyvä valikoima saatavilla. Ole yhteydessä tilan väkeen ja tiedustele lisää. Ihanaa vuoden alkua ja kevät talvea sinulle !
Päivityksellä vuoteen 2020
Hyvää alkanutta vuotta 2020. Uusi lihaerä noudetaan viikolla 2, joten tilalta on saatavilla pakasteena uutta tuoretta karitsan jauhelihaa, paistia ja filettä. Tilamme pellot saatiin viime vuonna luomutuotannon piiriin, hyvä Me!  Lampaat laiduntavat tilan omilla luomupelloilla ja talvella lampaat ruokitaan niin ikään tilan omilla luomuheinillä. Kivennäiset ja muut rehut hankimme pääsääntöisesti siten, että myös ne täyttävät luomuhyväksynnän. Haluamme tarjota mahdollisimman puhtaasti tuotettuja tuotteita asiakkaillemme.  Suuri kiitos vielä edellisestä vuodesta 2019!
Ala-Katteluksen tilan Aito talja
Runsas valikoima uniikkeja ja ekologisia tilan aitoja lampaan taljoja saatavilla vaikkapa joulupakettiin. Talja kestää hoidettuna sukupolvelta toiselle ja ilahduttaa saajaansa ikään ja sukupuoleen katsomatta. Lisätietoja ja kuvia päivitämme facebook-sivuille.
Maukasta karitsanlihaa suoraan tilalta
Ala-Katteluksen tilalta on taasen varattavissa karitsanlihaa viikoille 41 ja 43.  Varauksen voit tehdä suoraan kotisivujen yhteydenotto lomakkeen kautta tai vaikkapa soittamalla tilan emännälle.
Lammasbratwurstit
Tilamme ensimmäiset maukkaat lammasbratwurstit ovat nyt myynnissä! Oiva eväs ruokapöytään ja vaikkapa matkaan keväthangille. Ota meihin yhteyttä ja tiedustele lisää.
Karitsan-/lampaanlihaa
Maaliskuun toisella viikolla tilaltamme on taasen saatavilla tuoretta karitsan-/lampaanlihaa. Ennakkoon varaamalla varmistat sinulle sopivat palat. Maukasta lähiruokaa Ala-Katteluksen tilalta! Tiedustelut ja varaukset emännältä sähköpostitse, puhelimitse tai lomakkeen kautta.
Taljoja
Alkuvuodesta saapuneista kainuunharmastaljoista vielä saatavilla muutamia, joista jokainen on oma uniikki kokonaisuus. Talja sopii kaiken ikäisille lämmikkeeksi jokaisena vuodenaikana. Se on kaunis sisustuselementti, joka säilyttää arvonsa.
Ala-Katteluksen tila

© Ala-Katteluksen tila 2018

 

© Ala-Katteluksen tila 2018